TamTKD:n nuori ottelija, Venla Helimo, kurkottaa kohti pisteitä potkulla päähän.

Suomalaiset Taekwon-Do-kilpailijat kävivät tänäkin vuonna hakemassa vauhtia pian käsillä oleviin SM-kilpailuihin ja värivöiden HelmiCuppiin, Alankomaissa järjestetystä, perinteisestä Open Dutch 2024 -kilpailuista 27.1.2024. Suurmestari Willy van de Mortelin ja Difesa Sport-seuran järjestämä Open Dutch järjestettiin nyt jo 24. kerran Helmondin viipyilevän rauhallisessa pikkukylässä eteläisessä Hollannissa. Kisojen taso oli tälläkin kertaa kova ja Fletcher Wellness Hotel Helmondin liikuntasali totuttuun tapaan ääriään myöten täynnä.

Suomesta paikalla mitaleista taistelemassa olivat Espoon TKD-seura, Itä-Suomen Yliopiston Taekwon-Do, Rasbudo ITF Taekwon-Do, Sirius Taekwon-Do, Taekwon-Do Akatemia, Tampereen Taekwon-Do Seura, ja Helsingin Yliopiston Taekwon-Do seura. Yhteensä kisoihin osallistuttiin 27 urheilijan vahvuudella.

Suomalaiset saavuttivat 13. sijan maiden välilisessä vertailussa yhdeksällä mitalillaan: kaksi kultaista, kaksi hopeista ja viisi pronssista. SITF:n urheilijat eivät siis tälläkään kertaa joutuneet palaamaan kotiin ilman jalometallien painoa niskassaan ja menestyksen aiheuttamaa hymynvärettä huulillaan.

Kisoissa oli SportDatan perusteella paikalla yhteensä peräti 108 joukkuetta, 700 kilpailijaa ja 1280 osallistujaa 21 eri maasta. Kotitatamilla kilpailleet hollantilaiset veivät odotetusti maiden välisen vertailun kärkisijan 99 mitalillaan. Ukraina sijoittui toiseksi 60 mitalillaan ja kolmanneksi Irlanti 30 mitalillaan. Suuret joukkueet veivät siten odotetusti myös leijonanosan mitaleista.

Seurojen parhaimmiston taasen muodostivat Ukrainan Solovey Team joka taisteli kärkeen 20 mitalillaan. Heti tiukasti kantapäillä toiselta sijalta löytyy Hollannin Taekwon-Do In Nae Do Kwan -seura 19 mitalillaan. Slovenian Team Barada kiri kolmannelle sijalle 14 mitalillaan. Suomalaisittain parhaiten pärjäsi Sirius Taekwon-Do kolmella mitalillaan, jolla seura saavutti vertailussa jaetun 37. sijan.

Valmentajina matkassa olivat Mestari Teppo Häyrynen (Espoon TKD-seura); Veera Häyrynen ja Antti Rintanen (Sirius TKD); Teemu Autio ja Elina Pitkänen (Itä-Suomen Yliop. TKD); Joni Kokko (TKD Akatemia); Joonas Helassalo, Joni Ohtonen ja Pekka Varis (TamTKD). Tuomareita ei Suomesta ollut mukana näissä kisoissa.

 

Suomen mitalistit

Ilkka Kuusela, Espoo TKD -seura, hopeaa ottelussa, miehet 4-1 gup, -69kg

Julius Viherkenttä, Espoo TKD-seura, pronssia ottelussa, miehet 4-1 gup, +87kg

Tino Kiviranta, Tampereen Taekwon-Do seura, pronssia ottelussa, miehet 1-6. dan, 81-87kg,

Kalle Alanen, Tampereen Taekwon-Do seura, kultaa liikesarjoissa, miehet 1. dan

Maia Nolf, Sirius Taekwon-Do, pronssia ottelussa, tytöt alle 11-v, 4-1 gup, 150-160cm

Maia Nolf, Sirius Taekwon-Do, kultaa liikesarjoissa, tytöt alle 11-v, 4-1 gup

Kristina Shevchenko, Sirius Taekwon-Do, hopeaa liikesarjoissa, tytöt 12-14-v, 4-1. gup

Selinda Mäkelä, Tampereen Taekwon-Do seura, pronssia ottelussa, tytöt 15-17-v, 4-1 gup, 45-53kg

Selinda Mäkelä, Tampereen Taekwon-Do seura, pronssia liikesarjoissa, tytöt 15-17-v, 4-1- gup

Ensi vuonna isommin?

Nähtäväksi jää, josko ensi vuonna olisi edessä Open Dutch 25-vuotisjuhlakilpailut, vai jätetäänkö juhlinnat kenties myöhemmäksi. Mutta vuosi 2025 saattaa tuoda tullessaan vielä isoimmat ja näyttävämmät kisat, kuin mitä tähän mennessä on totuttu näkemään – kenties  jopa suurimmat tähän mennessä. Tosin määrä ei aina korvaa laatua, sillä kasvavat kilpailijamäärät kaipaavat tuekseen myös ammattitaitoista ja kilpailijoiden määrään sovitettua tuomaristoa – varsinkin jos kisa aiotaan jatkossakin pitää yhden päivän mittaisena. Paikalle kannattanee silti lähteä, sillä juhlavuosi saattaa pitää sisällään jotain kutkuttavaa kaikille osallistujille: urheilijoille, valmentajille ja tuomareille. Jos ei muuta, niin tuliaisiksi voi tarttua juhlavuoden mitaleja – vähintään yksi kullekin vuodelle!

SITF onnittelee kaikkia kisoissa menestyneitä! Tuplaonnittelut tuplamitalisteille, Maia Nolfille ja Selinda Mäkelälle!

 

Teksti ja kuvat: Helena Hanhikangas / SITF


Open Dutch -kilpailun bannerikin viettänee pian juhlavuosiaan.


Kisojen järjestäjä GM Willy van de Mortel (oikealla), vierellä GM Gordon Wallace, ITF Skotlanti, Open Dutch 2024


SITF:n urheilijoille päätyi yhdeksän näistä Open Dutch 2024 mitaleista.

 


TKD Siriuksen nuori kilpailijatar Kristina Shevchenko iski hopeaa napakoilla tekniikoillaan.


TamTKD:n nuori ottelija, Venla Helimo, kurkottaa kohti pisteitä potkulla päähän.


HYTKD:n Heta Nieminen ja liikkeen keveys. Taltioituna juuri tuona hetkenä ennen kuin voima taas jysähtää.


TamTKD:n Tino Kiviranta tavoittelemassa kisan pääpisteitä pronssimitalin arvoisesti.


TamTKD:n Tino Kivirannan esimerkki kuinka torjua vastustajan potku.


HYTKD:n Heta Niemisen millintarkat sivupotkut eivät tällä kertaa kantaneet mitaleille.


TamTKD:n nuori kilpailija, Selinda Mäkelä, ja mitalin arvoinen torjunta.


TamTKD:n Kalle Alanen kultamitalistin iskullaan.

Lisää kuvia Openista Dutchista löydät Kuvapankistamme!