Vuoden vaihtuessa on tullut aika valita Suomen ITF Taekwon-Don vuoden 2023 palkittavat. Jäsenseuroillamme on ollut mahdollisuus esittää ehdokkaita äänestykseen ja saimmekin taas hienosti ehdotuksia.
Tämä on merkki siitä, että seuroissa arvostetaan niin seura- kuin liittotasolla toimivia henkilöitä ja halutaan nostaa heidän tekemistään ja osaamistaan esille. Jo ehdokkaaksi nimeäminen itsessään on tunnustus. Suuri kiitos seuroille osallistumisesta!
Nyt valta siirtyykin teille, seuroissamme harrastaville, toimiville, opettaville, lisenssin omaaville henkilöille! Voit antaa äänesi yhdessä tai useammassa kategoriassa tiistaihin 24.1.2024 klo 18:00 asti. Eniten ääniä saaneet ehdokkaat palkitaan SM- ja HelmiCup -kilpailuiden yhteydessä Jyväskylässä.
Huomaathan, että äänestää voivat vain jäsenseuroissamme harrastavat tai toimivat henkilöt, joilla oli lisenssi 31.12.2023 päättyneelle lisenssikaudelle.
Äänestäminen tapahtuu tänä vuonna Hejmo-järjestelmässä. Jokainen äänestämään oikeutettu on saanut sähköpostiinsa linkin ja henkilökohtaisen äänestyskoodin, jonka kautta äänestäminen tapahtuu. Jos et ole saanut viestiä, ota yhteyttä henri.savilampi@taekwon-do.fi.
Ehdokkaisiin voit tutustua tarkemmin tällä sivulla.
Vuoden kilpailija
Mira Sjövall
Seurojen esitysten perusteella vuoden kilpailijaksi 2023 on valittu yksimielisesti Mira Sjövall, joka voitti historialliset kaksi MM-kultaa kotikisoissa syksyllä 2023.
Vuoden seura-aktiivi
Ville-Petteri Ukonaho, Rasbudo Hangö
Ville-Petteri Ukonaho hyppäsi vuonna 2023 mukaan SITF:n hallitukseen. Ville-Petteri on vuoden varrella kiertänyt ahkerasti Taekwon-Do-tapahtumissa eri kaupungeissa. Ville-Petteri on RasBudolla treenejä vetäessään tuonut muilta paikkakunnilta saamiaan oppeja seuran käyttöön, ja innostanut myös muita seuran jäseniä osallistumaan leireille ja kilpailuihin.
Satu Kokko, Taekwon-Do Akatemia
Satu on noussut merkittävään rooliin niin Taekwon-Do Akatemian hallinnossa kuin opettajanakin. Hän tekee paljon töitä seuran kehittämiseksi ja erityisesti seuran teknisen valiokunnan koordinaattorina edesauttaa myös seuran opettajien teknisen tason kehittymistä ja ylläpitämistä. Lisäksi Satu on toiminut aktiivisesti SITF:n harrasteliikuntavaliokunnassa ja eettisessä ja kurinpidollisessa valiokunnassa, ja aloittaa myös hallituksen jäsenenä vuoden alussa. Satu on myös AETF:n naisten komitean jäsen.
Krista Mäkinen, Tampereen yliopiston Taekwon-Do
Krista Mäkinen on todellinen seuratoiminnan moniottelija, joka toimii seuran puheenjohtajana (Tampereen yliopiston Taekwon-Do), toiminnanjohtajana (Taekwon-Do Center) sekä lisäksi liiton hallituksessa. Hän on myös muun muassa ohjaaja, koutsi, tuomari, harrastaja ja harrastajan vanhempi.
Kaisa Kuismanen, Jyväskylän ITF Taekwon-Do
Kuva: Jyväskylän ITF Taekwon-Do
Kaisa on ollut aktiivisesti mukana Jyväskylän ITF Taekwon-Don toiminnassa ja on aina valmis auttamaan ja etsimään vastauksia. Kaisaan voi aina luottaa. Kaisa on ollut seuran hallituksessa, organisoinut seuran palautekyselyt, ohjannut treenejä kaiken ikäisille ja vetänyt Jyväskylän kisatiimiä menestyksekkäästi ja väsymättömästi. Syksyllä 2023 muutti takaisin Tampereelle ja hoiti hallituksen sihteerin hommat etänä vuoden loppuun saakka. Kaisa vie Taekwon-Doa eteenpäin intohimoisesti seuratoiminnan jokaisella saralla.
Vuoden tapahtuma
MM-kilpailut 2023, Tampere
Tampereella järjestetyt MM-kilpailut olivat ensimmäiset laatuaan Suomessa, ja tapahtuma oli menestyksekäs sekä näkyvyyden kannalta Suomessa mutta saivat myös erinomaista palautetta maailmalta järjestelyistään.
SM-kilpailut 2023, Kempele
Kenties kaikkien aikojen onnistuneimmat SM-kilpailut niin järjestelyiden kuin palautteidenkin perusteella. Koronapandemian vuosien jälkeen päästiin onnistuneesti palaamaan jälleen kaksipäiväisiin kisoihion ja erinomainen finaaligaala kruunasi kisaviikonlopun. Kisat nostivat SM-kisojen riman korkealle tulevia vuosia varten.
Kansainvälinen tuomarikurssi, Tampere
Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetty ITF:n kansainvälinen tuomarikurssi (IUC) keräsi Tampereelle kokeneita ja tuoreempia tuomareita ympäri maailmaa opiskelemaan tuomarointia teoriassa ja käytännössä. Koulutus oli ainoa Euroopassa vuonna 2023 järjestetty kansainvälinen tuomarikurssi, joka pätevöitti tuomaroimaan syksyn 2023 MM-kilpailuissa.
Tyttöjen ja naisten otteluleiri, Jyväskylä
Kuva: Jyväskylän ITF Taekwon-Do
Vuoden alussa järjestettiin tytöille ja naisille Jyväskylässä aivan oma leiri, jonka opettajina toimivat Mira Potkonen ja sabumin Heli Karjalainen. Leiri sai huikeaa palautetta osallistujilta ja oli iso menestys.
Vuoden valmentaja
Joonas Helassalo
Joonaksen johdolla maajoukkue nousi 4. sijalle maiden vertailussa MM-kisoissa. Kirsikkana kakun päälle hienosti pelattu miesten joukkuottelu, joka toi miesten joukkueen ensimmäisen joukkueottelumitalin (pronssi) kautta aikojen
Veera Häyrynen
Veera Häyrynen tekee Siriuksen päävalmentajana pitkäjänteistä ja laadukasta työtä. Siriuksen junioriharrastajat osallistuvat isolla joukolla useimpiin tapahtumiin, joihin ikä riittää. Niin kilpailuissa kuin leireillä Siriuksen harrastajista loistaa iloisuus, innokkuus ja kavereiden tsemppaaminen. Seuran aurinkoisesta ja kannustavasta ilmapiiristä on kiittäminen päävalmentajana toimivaa Veeraa.
Simo Mölsä
Simo on Joensuuhun muuton jälkeen vuonna 2016 ollut perustamassa susirajalle uutta seuraa kaupunkiin, jossa ei aikaisemmin ollut Taekwon-Do-toimintaa. Hän on sen jälkeen johtanut seuran toimintaa, ohjannut useimmat harjoitukset sekä kasvattanut seurassa aloittaneista harrastajista mustia vöitä ja maajoukkuekilpailijoita.
Mestari Thierry Meyour
Thierry Meyour valmensi vuonna 2023 useita valmennettaviaan EM- ja MM-mitaleille niin liikesarjoissa ja ottelussa kuin näytösottelussakin. Palkittiin vuonna 2023 Työväen urheiluliiton (TUL) vuoden valmentajana (kaikki lajit).
Ari Suorsa
Ari Suorsa harjotiusten ohjaamisen Jyväskylässä jo keltaisella vyöllä ja sen jälkeen ohjannut kaikenikäisiä aktiivisesti. Ari on ohjannut isoa junioreiden ryhmää Jyväskylässä vuoden 2023 aikana ja juniorit ovat kertoneet, että hänen treeninsä ovat viikon kohokohta.
Vuoden vaikuttaja
Inka Khanji
Kuva: Jessika Laakkonen / SITF
Toimi 14 vuoden ajan vuoteen 2023 asti Taekwon-Do Life -lehden päätoimittajana kehittäen lehteä ja sen sisältöä vuodesta toiseen. Hän toimi näkyvissä viestintärooleissa niin SM-kilpailujen finaaligaalan juontajana kuin myös MM-kilpailujen viestintäpäällikkönä ja Aamulehden MM-livelähetyksen juontajana.
Heli Karjalainen
Toimi projektipäällikkönä ensimmäisissä Suomessa järjestetyissä MM-kilpailuissa, joita on kehuttu parhaiksi MM-kisoiksi lajin historiassa. Hänen johdollaan MM-kisojen laatua nostettiin ammattimaiselle tapahtumajärjestämisen tasolle.
Ari Kairala
On nostanut SITF:n viestintä- ja markkinointivaliokunnan valiokuntavastaavana muutamassa vuodessa SITF:n viestinnän aivan uudelle tasolle. Hänen työ näkyy lähes jokaiselle harrastajalle, vaikka moni ei tiedäkään hänen olevan sen takana. Ari on omistautunut SITF:n viestinnän edistämiselle pyyteettömästi ja tehnyt sen eteen satoja tunteja töitä pelkästään vuoden 2023 aikana.
Tanja Hammare
Tanja Hammareella on takanaan kuusivuotinen puheenjohtajakausi SITF:n johdossa. Tanja on luotsannut SITF:n läpi tyynen ja myrskyn, kantaen vastuuta SITF:stä niin kasvukausina kuin koronakriisinkin aikana.
Vuoden juniori
Mitro Krutsin
Mukana Suomen maajoukkueessa MM-kisoissa 2023. Mitro osallistuu aktiivisesti tapahtumiin ja on paitsi kovatasoinen kilpailija, myös yksi Suomen aktiivisimmista juniorituomareista.
Hertta Nieminen
Osallistui menestyksekkäästi kevään 2023 EM-kilpailuihin, ja toi kotiintuomisina pronssia tyttöjen voimamurskauksesta. Kyseessä olivat Hertan ensimmäiset kansainväliset arvokisat. Lisäksi hän osallistuu aktiivisesti harjoitusten ohjaamiseen omassa seurassaan niin Tampereen kuin Kangasalan toimipisteissä.
Enni Aakko
Enni on nouseva tähti, joka oli innokkaasti sekä aktiivisesti mukana myös MM-kisatalkoolaisena ja hoiti kehäohjaajan tehtäviä ansiokkaasti.
Selinda Mäkelä
Selinda on menestynyt junioriurheilija joka on erityisesti erikoistekniikoissa osoittanut hyviä suorituksia. Hänellä on positiivinen ote lajiin.
Nika Korina
MM-kilpailujen 2023 parhaiten menestynyt juniorikilpailija viidennellä sijallaan 1. danin tyttöjen liikesarjoissa.
Veera Kilpala
Veera toimii omassa seurassaan aktiivisesti, hän on tapahtumavastaava ja ohjaa harjoituksia säännöllisesti. Veera voitti junioreiden Black Belt Cupin ja on osallistunut menestyksekkäästi lähes kaikkiin kotimaan kilpailuihin vuonna 2023.
Vuoden tuomari
Henri Savilampi
Erittäin aktiivinen tuomari kotimaan kisoissa ja osallistui myös tuomarointiin MM-kilpailuissa 2023. Tehnyt erinomaista työtä kilpailuvastaavana vuodesta 2021 alkaen SITF:n kilpailutoiminnan kehittämiseksi.
Mestari Teppo Häyrynen
Erittäin aktiivinen tuomari kotimaan kisoissa. Tunnettu ja kokenut tuomari sekä Suomessa että kansainvälisellä tasolla. Osallistui MM-kilpailuihin 2023 tuomarin roolissa.
Antti Holmén
Antti on osallistunut aktiivisti tuomarointiin kansallisesti, ja osoittanut vahvaa osaamista sekä keskituomarina että myös kulmatuomarina.
Jukka Ahola
Kuva: Jessika Laakkonen / SITF
Jukka Ahola on luotettava ja kokenut tuomari, joka on tuttu näky kilpailuissa jo useiden vuosien ajan. Jukka toimi vuonna 2023 myös MM-kisojen tuomarina, hoitaen tehtävän rauhalliseen tyylinsä laadukkaasti.
Antti Kukkonen
Antti on toiminut aktiivisesti tuomarina useissa kisoissa, mukaan lukien Tampereen MM-kilpailuissa 2023.
Hannu Tarhonen
Rauhalinen, analyyttinen tuomari, joka luo osaltaan urheilijoille parhaat mahdolliset olosuhteet.
Mestari Saija Aalto
Ensimmäinen suomalainen ITF:n tuomarikomiteassa vuodesta 2019 alkaen. Toimi ensimmäisenä suomalaisena kouluttajana ITF:n kansainvälisellä tuomarikurssilla helmikuussa 2023.
Terhi Partanen
Terhi on nouseva tuomaritähti! Hän aloitti 14-vuotiaana tuomaroinnin ja on käynyt jo 14-15 vuotiaana tuomaroimassa kisoja Pikku Tiikeri Cupista SM-kisoihin.