Kuva: Joni Tuohimaa
Hyvä aikuisharrastaja, seuratoimija, opettaja, mestari, treeninvetäjä!

Suomen ITF Taekwon-Do ry:n harrasteliikuntavaliokunta (Haliva) haluaa kartoittaa lajimme parissa olevien yli 30-vuotiaiden aikuisharrastajien ja heille treenejä vetävien kokemuksia. 

Aikuisharrastajien osalta halutaan kartoittaa erityisesti lajiin päätymisen ja lajissa pysymisen syitä. Toivomme vastauksia myös ex-harrastajilta, jotka ovat lopettaneet harrastamisen ja erityisesti niistä syistä miksi on lopettanut, joten kyselyn voin välittää seuroissa myös jo lopettaneille harrastajille mikäli yhteystiedot ovat vielä olemassa. 

Aikuisharrastajille treenejä vetäville on oma kysely, jossa kartoitetaan aikuisharrastajien treeninvedon erityispiirteitä. 

Mikäli kuulut molempiin vastaajaryhmiin, voit vastata joko siihen kyselyyn, missä roolissa tunnut toimivan enemmän, tai vaikka molempiin. 

Kyselyihin voi vastata 29.9. asti. Saat linkin kyselyihin omalta seuraltasi. Toiveena on, että tätä viestiä välitetään seuroissa eteenpäin sopiville kohderyhmille.

Kyselyn vastaukset käsitellään luottamuksellisesti ja siten, ettei yksittäinen vastaaja ole tunnistettavissa. Kyselyn vastauksista laaditaan yhteenveto, jonka tavoitteena on auttaa Suomen ITF Taekwon-Do ry:n harrasteliikuntavaliokunnan toimintaa jatkossa. Kyselyn vastauksia voidaan käyttää myös tutkielmissa.

Mikäli herää kysymyksiä kyselyyn liittyen, olethan yhteydessä allekirjoittaneeseen. Kiitos!

SITF:n harrasteliikuntavaliokunnan puolesta toimeksi saaneena, 

Heli Karjalainen
heli.karjalainen(at)gmail.com