
Suomen ITF Taekwon-Don nykyisen koulutusjärjestelmän kehittäminen aloitettiin vuonna 2016, ja sen kehittämistä on jatkettu nyt vuosikymmenen ajan. Koulutusjärjestelmän mukaisista uusista koulutuksista viimeisenä valmistui Taekwon-Do-ohjaajakoulutus 2, joka järjestettiin ensimmäisen kerran keväällä 2024.
Vuonna 2026 koulutusvaliokunnassa on aloitettu ensimmäisten koulutusten osalta laajempi kehitystyö, jonka myötä koulutuksissa otetaan käyttöön uusia työkaluja, siirretään lähipäivien painotusta käytännön harjoitteluun sekä mahdollistetaan joustavampia suoritustapoja monimuoto-opiskelun keinoin.
Suomen ITF Taekwon-Don jäsenseurat voivat hakea koulutusjärjestelmän mukaisia TOK- ja tuomarikoulutuksia isännöitäväkseen läpi vuoden. Koulutusten järjestämisestä päättää koulutusvaliokunta, joka myös nimeää kouluttajat koulutuksiin. Lisätietoa koulutusten järjestämisestä löytyy tästä dokumentista (sivu 4). Huomaattehan, että tässä uutisessa kerrottujen päivitysten myötä tuomari- ja TOK 1 -koulutukset eivät enää edellytä teoriaopetukseen luokkatilaa.
Suomen ITF Taekwon-Don opettajavaliokunnan asettamat koulutuskriteerit ennen mustan vyön dan-arvojen suorittamista pysyvät ennallaan ja ne löytyvät täältä.
Lisätietoa koulutuksista ja koulutusjärjestelmästä antaa koulutusvaliokunnan vastaava Henni Ylimäinen: henni.ylimainen@taekwon-do.fi.
Päivitetty Suomen ITF Taekwon-Don koulutusjärjestelmä 1.9.2026 alkaen.
Tuomarikoulutukset
Keskeisin palautteissakin esille noussut uudistamistarve tuomarikoulutuksissa on ollut liian vähäiseksi koettu käytännön harjoittelun osuus ja liian suppeiksi koetut erot eri tuomariluokkien koulutusten välillä. Aiemmassa tuomarikoulutuksessa teoriaosuus on ollut kaikille tuomariluokille yhteinen, koska käytännön syistä on ollut mahdotonta pitää erillistä luento-osuutta eri tuomariluokkia suorittaville.
Tästä syksystä alkaen tuomarikoulutusten teoriaosuus suoritetaan itsenäisesti omiin aikatauluihin sopivana verkkokoulutuksena ennen lähipäivään osallistumista. Verkkokoulutus on kullekin tuomariluokalle eriytetty siten, että D-tuomarikoulutukseen osallistuva opiskelee kilpailujen perussääntöjä ja kulma-/arvostelutuomarin tehtäviä, C-tuomarikoulutukseen osallistuva syventyy tarkemmin pisteytykseen ja vaativampiin tilanteisiin, ja B-tuomarikokelas puolestaan keskittyy erityisesti kehätuomariston johtamiseen. Näin kukin kokelas pääsee opiskelemaan omalle tuomariluokalleen kuuluvat sisällöt.
Tuomarikoulutuksen lähipäivä siirtyy kokonaisuudessaan luokkatilasta harjoitussaliin, jossa teoriaosuuden opit viedään käytäntöön koko päivän mittaisessa harjoitteluosuudessa. Tuomarikoulutuksen uudistuksen tavoitteena on parantaa tuomareiden käytännön osaamista ja itsevarmuutta tuomaroinnissa. Toivotamme lämpimästi tervetulleiksi myös nykyisten tuomariluokkien haltijat päivityskoulutukseen oman tuomariluokkansa mukaiselle tasolle tai kriteerien täyttyessä korottamaan omaa tuomariluokkaansa.
Syksyllä 2026 uuden formaatin mukaiset tuomarikoulutukset järjestetään:
- Jyväskylässä lauantaina 20.9.2026
- Oulussa lauantaina 21.11.2026 (kutsu tulossa myöhemmin)
Toimitsijakoulutus
Suomen ITF Taekwon-Don oman verkkokoulutusalustan käyttöönoton myötä on määrä vuonna 2027 aloittaa myös tuomarikoulutusjärjestelmään liittyvä toimitsijakoulutus.
Koulutusta on aiemmin työstetty nimellä E-toimitsijakoulutus, jossa E-kirjain on viitannut yhtä tasoa D-tuomaria alempaan kisatoimihenkilöön. Selvyyden vuoksi koulutuksen nimi on lyhennetty nyt pelkäksi Toimitsijakoulutukseksi. Tämä kokonaan verkkoalustalla suoritettava koulutus antaa suorittajalleen perustiedot kilpailusäännöistä ja kilpailuorganisaation toiminnasta, jotta hän voi toimia tuomareita tukevissa toimitsijatehtävissä.
Toimitsijakoulutuksen voi suorittaa paitsi Taekwon-Do-harrastaja, jonka vyöarvo tai ikä ei vielä riitä tuomarikoulutuksen suorittamiseen, myös esimerkiksi junioriharrastajan huoltaja, joka haluaa toimia apuna kilpailuissa.
1-tason ohjaajakoulutukset
Aiemmin 1-tason ohjaajakoulutus on koostunut Suomen ITF Taekwon-Don omasta Taekwon-Do-ohjaaja 1 -koulutuksesta (TOK 1) sekä kamppailulajien yhteistyönä järjestetystä Valmentaja- ja ohjaajakoulutus 1:sta (VOK 1). VOK 1 -koulutus perustuu Olympiakomitean asettamaan suomalaisen valmennusosaamisen malliin.
Tuomarikoulutuksen tavoin myös TOK 1 -koulutuksen teoriaosuus on määrä siirtää verkko-opinnoiksi syksystä 2026 alkaen. Näin aiemmin kaksipäiväiseksi rakennettu koulutus pystytään järjestämään täysimääräisesti yhtenä lähipäivänä, kun teoriaopinnot on mahdollista suorittaa omien aikataulujen mukaisesti verkossa.
Syksyllä 2026 uuden formaatin mukainen Taekwon-Do-ohjaaja 1 -koulutus järjestetään:
- Oulussa sunnuntaina 22.11.2026 (kutsu tulossa myöhemmin)
Syksystä 2026 alkaen osa kamppailulajiliitoista on kokenut tarpeelliseksi laajentaa VOK 1 -koulutusta sisältämään myös lähipäiviä Pajulahden urheiluopistolla, mikä nostaisi Taekwon-Don harrastajille koulutuksen kustannuksia liiaksi. Tästä johtuen Suomen ITF Taekwon-Do on aloittanut kehittämään, kokonaan verkko-opintoina ja omassa seuraympäristössä tehtävänä harjoitteluna suoritettavaa, VOK 1 -sisällöt kattavaa koulutusta, jonka voi suorittaa oma-aikaisesti monimuoto-opintoina.
Uudistetun VOK 1 -koulutuksen pilottiversio on määrä ottaa käyttöön vuodenvaihteessa 2026–2027. Syksyllä 2026 mustan vyön kokeeseen osallistuvien 2. Danin kokelaiden, joilla ei ole vielä VOK 1 -koulutusta suoritettuna, odotetaan suorittavan uudistettu koulutus ensimmäisessä pilottikoulutuksessa, vaikka se ajallisesti sijoittuisi vyökoepäivän jälkeen.
Uudistettu VOK 1 -koulutus syventää aloittelevan ohjaajan ohjaus- ja valmennusosaamista. Se asettuu osaksi ykköstason ohjaajakoulutuskokonaisuuden suoritusjärjestystä seuraavasti:

2- ja 3-tason ohjaajakoulutukset
2- ja 3-tason ohjaajakoulutukset jatkuvat toistaiseksi ennallaan siten, että Suomen ITF Taekwon-Do järjestää Taekwon-Do-ohjaaja 2 (TOK 2) ja Taekwon-Do-ohjaaja 3 (TOK 3) -koulutukset, kun taas koulutustasot täydentävät Valmentaja- ja ohjaajakoulutus 2 (VOK 2) ja Valmentaja- ja ohjaajakoultuus 3 (VOK 3) järjestetään kamppailulajien yhteistyönä urheiluopistoilla.
TOK 2 ja TOK 3 -koulutuksissa verkkokoulutusten hyödyntämistä kehitetään vuodesta 2027 alkaen. VOK 2 ja VOK 3 -koulutusten sisältöjen osalta kamppailulajien ja urheiluopistojen yhteiset uudistustyöt ovat parhaillaan käynnissä, ja niiden odotetaan valmistuvan vuodelle 2027.
Taekwon-Do-valmentajaosaamisen kehittäminen
Suomen ITF Taekwon-Don koulutusvastaava Henni Ylimäinen tekee parhaillaan tutkimusta seuraohjaajien ja -valmentajien kokemasta valmentajaosaamisesta. Tutkimuksen tuloksina syntyy Ylimäisen opinnäytetyö liikunnanohjaajan ylempään ammattikorkeakoulututkintoon Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa.
Tutkimukseen liittyvään kyselyyn toivotaan vastauksia kaikilta Suomen ITF Taekwon-Don jäsenseuroissa toimivilta seuraohjaajilta riippumatta siitä, onko kyse aloittelevasta ohjaajasta, seuran pääopettajasta tai siltä väliltä. Kyselyyn vastaaminen kestää noin 5–15 minuuttia. Vastausaikaa kyselyssä on 20.9.2026 asti.
Linkki kyselyyn on toimitettu seurat-postituslistalle, ja sitä on toivottu jaettavan seurojen sisällä ohjaajille. Mikäli kysely ei ole tavoittanut sinua, mutta haluaisit siihen kuitenkin vastata, otathan yhteyttä Ylimäiseen: henni.ylimainen@taekwon-do.fi.
Tutkimuksen tuloksiin pääsee tutustumaan opinnäytetyön valmistuttua, ja tuloksia hyödynnetään SITF:n ohjaaja- ja valmentajakoulutusten sisältöjen jatkokehittämisessä.




