Kamppailulajien yhteinen 1-tason junioriohjaajakoulutus (VOK 1) järjestetään kaksiosaisena 29.-30.10. ja 12.-13.11.2022 lähikoulutuksena Tampereella Nääshallissa. Lisäksi sunnuntaina 13.11. on lajipäivä, jonka kukin lajiliitto järjestää itse. Koulutuksen tarkempi aikataulu ilmoitetaan osallistujille myöhemmin. Koulutuksen järjestää Aikidoliitto ja mukana ovat lisäksi mukana ovat karate, hokutoryu ju-jutsu, taido, itf taekwon-do ja nyrkkeily.
Junioriohjaajakoulutus on tarkoitettu kaikille junioriohjaajana toimiville ja sellaiseksi aikoville. Koulutuksessa käsitellään muun muassa lasten liikunnan ja urheilun perusteita, turvallista ohjaamista ja ohjaajan roolia niin ohjaustilanteessa kuin sen ulkopuolella, perusliikuntataitojen ja erityistaitojen harjoittamista, harjoitusohjelman suunnittelua sekä paljon muuta ohjaajuuteen liittyvää tietoa ja touhua.
Lisätietoja Suomisportista alla olevasta linkistä.
Ilmoittautuminen koulutukseen Suomisportissa on nyt auki ja päättyy sunnuntaina 23.10.2022.